Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana olen puhunut tuhansien paljasjalkakenkiin siirtyneiden ihmisten kanssa. Yksi lause toistuu yhä uudelleen: "Kantapääkipuni on helpottanut." "Jalkojeni kipu on hävinnyt." "Jalkani tuntuvat vahvemmilta kuin vuosiin." Kaikki eivät koe samaa – paljasjalkakengät eivät ole yleislääke. Mutta kaavaa on vaikea sivuuttaa.

En usko, että paljasjalkakengät tekevät ihmeitä. Uskon, että ne luovat mahdollisuuden – mahdollisuuden siihen, että jalkasi voivat alkaa toimia jälleen niin kuin ne on tarkoitettu toimimaan.

Jalkamme kantavat meitä miljoonien askelten läpi – mutta huomaamme ne harvoin, ennen kuin niihin sattuu. Silloin etsimme jotain, joka peittää epämukavuuden: pehmeämmät kengät, enemmän vaimennusta. Mutta olen usein pohtinut, yrittääkö kipu joskus kertoa meille jotain sen sijaan, että se vain vaiennetaan. Sen sijaan että kysyisin vain "miten pääsen eroon tästä kivusta?", kysyn myös: "miksi kehoni lähettää minulle tämän viestin?"

Mielestäni paljasjalkakengät kannattaa nähdä ennen kaikkea työkaluna, ei hoitona. Yhdistettynä kärsivällisyyteen, asteittaiseen totutteluun ja hyviin liikkumistottumuksiin ne voivat auttaa monia rakentamaan vahvemmat ja terveemmät jalat. Lihaksesi, jänteesi ja nivelsiteesi tarvitsevat aikaa sopeutuakseen. Kuuntele kehoasi. Etene vähitellen.

Oireet ovat usein kutsuja – hidastamaan tahtia, liikkumaan toisin, vahvistumaan. Kipu ei ole aina ongelma. Joskus se on kutsu rakentaa vahvempi perusta. Ehkä on aika vastata kutsuun.